illustration
Blogitekstejä

Business designin avulla kohti kannattavampaa liiketoimintaa

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vanha viisaus on totta varsinkin projekteissa, joissa lopullisen tuotteen tai palvelun kehitykseen kuluu paljon aikaa ja rahaa. Business design osana hyvin suunniteltua muotoiluprojektia auttaa varmistamaan myös kaupallisen menestymisen.

Muotoilu lähtee aina liikkeelle käyttäjän tai asiakkaan ymmärtämisestä. Kun tämä pohjatyö tehdään huolella, muistetaan keskittyä vain niihin toimenpiteisiin, jotka tuottavat oikeasti lisää arvoa niin asiakkaille kuin yrityksellekin. Lisäksi toteutusvaiheessa säästytään monelta ylimääräiseltä mutkalta, ja kustannuksetkin pysyvät aisoissa. 

Asiakas- ja käyttäjäkokemuksen parantaminen muotoilun menetelmin on viime vuosina ollut nosteessa. Palvelumuotoilusta tuttuja työkaluja ja menetelmiä on otettu käyttöön erilaisissa kehityshankkeissa. Esimerkiksi erilaiset kanvaasit ovat jo monessa yrityksessä käytössä asioiden nopean hahmottamisen tukena. Onnistuneiden kokeilujen ja projektien myötä muotoilun menetelmiä ja työkaluja on alettu hyödyntää yhä laajempien kokonaisuuksien kehittämisessä. Yksi ilmentymä tästä on business design.

 

Mitä business design on?

Liiketoiminnan haasteita on totuttu ratkomaan kvantitatiivisin menetelmin, mutta yhä useammin havahdutaan siihen, että haaste onkin jossain muualla kuin numeroissa. Tekemisen keskiössä pitäisi aina olla ihminen. Miten organisaatio pystyy entistä paremmin ymmärtämään ja palvelemaan asiakkaitaan? Mitkä palvelun osat tai toiminnallisuudet helpottavat käyttäjän toimia tai ilahduttavat eniten? Näitä asioita eivät numerot pysty kertomaan, eivätkä useinkaan asiakastyytyväisyyskyselyt paljasta, joten ne voivat olla viheliäisiä ongelmia ratkaista. 

Asiakkaan aitoihin kokemuksiin ja haasteisiin pureutuminen vaatii syvällistä perehtymistä kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien avulla. Kun pulmia lähdetään miettimään asiakkaan näkökulmasta, päästään nopeasti kiinni myös siihen, mikä tuottaa liiketoiminta-arvoa. Muotoilun prosessi ohjaa keskittymään niihin palveluihin, tuotteisiin ja toiminnallisuuksiin, jotka ovat asiakkaalle aidosti tarpeellisia.

Business designille on monta määritelmää, mutta minä ajattelen sen olevan liiketoiminnan haasteiden ratkaisemista ja uusien liiketoimintojen kehittämistä muotoilun menetelmin. Business designissa on siis mielestäni kyse pikemminkin muotoilun menetelmien käytön laajennuksesta kuin uudesta toimintatavasta tai erillisestä bisneksen kehittämisen työkalupakista. 

Se mikä business designiin perehtyvän usein yllättää, on prosessissa käytettävien työkalujen ja menetelmien samankaltaisuus palvelumuotoilun kanssa. Mikä sitten erottaa palvelumuotoilun ja business designin toisistaan? Mielestäni tärkein erottava tekijä on muotoilijan näkökulma ja tausta. Kun palvelumuotoilijalla on usein vahva ihmisymmärrys ja kokemusta esimerkiksi etnografiasta, business designerin osaamisessa korostuu liiketoimintaosaaminen ja -ymmärrys. 

 

Kuka tarvitsee business designia ja mitä sillä saavutetaan?

Business design sopii kaikenkokoisille yrityksille, toimialasta riippumatta. Organisaation koon ja tarpeiden mukaan muotoiluprojektissa voidaan tarttua yhden liiketoiminta-alueen pienempään kokonaisuuteen tai tarvittaessa toteuttaa koko yritystä koskeva laajempi hanke. 

Muotoilun avulla voidaan ratkoa todella monenlaisia haasteita, mutta ennen kaikkea menetelmät soveltuvat tilanteisiin, jossa tulevaisuuden suunta on hiukan hukassa.  Tiedetään, että uutta, muutosta ja kehitystä tarvitaan, mutta mistä löytyy suunta? Mitkä ovat niitä tuotteita, palveluita tai toiminnallisuuksia, joista asiakkaamme ovat valmiita maksamaan? Miten saamme käyttäjät sitoutumaan entistä paremmin? 

Business designin avulla voidaan strategiassa määritellyt tavoitteet kääntää konkreettiseksi suunnitelmaksi. Se voi tarkoittaa esimerkiksi uusia liiketoimintoja tai mahdollisuuksia markkinassa. Joskus lopputulemana voi olla myös sisäisten prosessien tai järjestelmien tehostaminen. 

Nopeiden testien ja kokeilujen avulla saadaan käsitys idean kantokyvystä. Jo muutaman viikon mittainen muotoiluprojekti tuottaa tuloksia, joiden avulla voidaan tehdä päätöksiä jatkosta. Esimerkiksi kuuden viikon mittaisessa määrittelyprojektissa teimme teollisuusalan asiakkaallemme konseptin tietojärjestelmästä. Järjestelmässä on kullekin käyttäjille relevantit toiminnallisuudet ja näkymät, minkä ansiosta tehtaan toiminnot tehostuvat merkittävästi. 

 

Matka, ei määränpää 

Muotoiluajattelussa olennaista on ongelman rakastaminen, ei lopputuloksen. Iso osa ajasta käytetään ydinongelman ymmärtämiseen ja määrittelyyn. Lopputulosta ei sen sijaan määritellä etukäteen, vaan muotoiluprosessi ohjaa kohti oikeanlaista määränpäätä. 

Yksi menestyksekkään muotoiluprojektin kulmakiviä on se, että uskalletaan edetä kohti tuntematonta. Tällöin on tärkeää heittäytyä nauttimaan matkasta ja huomata, kuinka prosessiin luottamalla ajattelu avautuu uusille mahdollisuuksille. Silloin myös projektista saa kaiken irti. 

Meillä Bitfactorilla me business designerit toimimme projekteissa osana monialaista tiimiä. Ratkomme yhdessä asiakkaidemme liiketoiminnan haasteita loppukäyttäjän näkökulmasta käsin. Jos sinulla on käsissäsi viheliäinen ongelma, ota yhteyttä, niin lähdetään muotoilemaan sitä yhdessä kohti ratkaisua!

 

Tutustu myös Murros- ja Horisontti-palveluihimme, joilla autamme asiakkaitamme löytämään uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle erityisesti lyhyellä aikavälillä.

Haluatko kuulla lisää tästä aiheesta? Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.