illustration
Uutisia

Juha Meronen Bitfactorin uudeksi toimitusjohtajaksi

Juha Meronen on nimitetty Bitfactorin toimitusjohtajaksi ja Virian konsernijohtoryhmän jäseneksi 1.1.2021 alkaen. Meronen on työskennellyt pitkään Tori.fin toimitusjohtajana.

Tätä ennen hän on toiminut muun muassa Avaus Consultingin, Blykin ja Accenturen palveluksessa.

Bitfactorin nykyinen toimitusjohtaja ja yksi yhtiön perustajista Antti Pelkonen on jättämässä yhtiön vuodenvaihteessa. Hän kertoo harkinneensa lähtöä jo viime talvena, mutta korona sysäsi päätöksen myöhemmäksi.

”Seitsemän vuotta on pitkä aika kasvuyhtiön toimitusjohtajana, ja olen tasaisin väliajoin miettinyt uudistumisen tarvetta sekä henkilökohtaiselta että ennen kaikkea Bitfactorin kannalta. Juhan mukaan tulo antaa mahdollisuuden rikkoa totuttuja kaavoja ja sitä kautta ottaa seuraavia määrätietoisia askeleita matkalla alan kärkitoimijaksi.”

”Antti on joukkoineen kasvattanut Bitfactorista menestyvän yhtiön, jossa vallitsee voimakas yhteishenki ja aina asiakaslähtöinen asenne. Innovatiiviset, rohkeat ratkaisut ovat siivittäneet Bitfactorin kasvua ja edistäneet myös koko Virian kehittymistä”, kiittelee Virian väistyvä toimitusjohtaja Mika Vihervuori.

Juha Meronen sanoo, että erityisesti Bitfactorin vahva yrityskulttuuri vakuutti hänet. ”Kulttuurin luomiseen ja vaalimiseen on selvästi panostettu. On hienoa päästä mukaan rakentamaan yhteistä tulevaisuutta tällaisen tiimin kanssa.”

”Olen todella tyytyväinen, että Juha Meronen liittyy konsernin johtoryhmään ja ottaa vastaan Bitfactorin toimitusjohtajan tehtävät. Juhalla on pitkä kokemus erilaisista digitaalisista palveluista sekä konsultointiliiketoiminnasta. Bitfactorilla on paljon vaativia asiakkaita ja henkilöstössä valtavasti osaamista; uskon että Juha sopii hienosti porukkaan ja pystyy auttamaan yhtiötä ottamaan seuraavat kasvuloikat sekä myös tukemaan koko Viria-konsernin vahvistumista”, kommentoi Samu Konttinen, Virian tuleva toimitusjohtaja.

Bitfactorin tiimi kiittää Anttia kuluneista vuosista ja odottaa innoissaan yhteistyötä uuden toimitusjohtajan kanssa.

Virian tiedote aiheesta.

Haluatko kuulla lisää tästä aiheesta? Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.